TURUN ALUEEN RAKENNUSTARKASTAJAT RY (TART RY)

Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Turun alueen kuntien rakennusvalvontatoimistojen toiminnan kehittämisyhdistyksenä sekä rakennusvalvontakäytännön yhtenäistämiseksi eri kuntien rakennusvalvontojen osalta.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää koulutus- ja tiedotustilaisuuksia jäsenkunnalleen, alueen rakennuttajille, suunnittelijoille ja urakoitsijoille sekä päättää yhteisistä tulkinnoista ja niiden tiedottamisesta rakennusvalvonta-asioissa. Lisäksi tavoitteena on aloitteiden tekeminen ohjeiden ja määräysten kehittämiseksi sekä lausuntojen antaminen valmisteilla olevista esityksistä.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys perii jäseniltään vuosikokouksessa päätetyn jäsenmaksun sekä järjestämistään tilaisuuksista osanottomaksun jolla koulutus ynnä muiden tilaisuuksien kulut katetaan.

Jäsenet

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen kuntien rakennusvalvontatehtävissä oleva, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäseneksi voi liittyä myös rakennusvalvontatehtävistä eläkkeelle siirtynyt henkilö, joka ei kuitenkaan voi kuulua hallitukseen varsinaisena jäsenenä.
Yhdistyksellä voi olla kannattajajäsenenä yksityisiä henkilöitä tai oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka haluavat tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

Hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet vuonna 2013:

Hallituksen puheenjohtaja Tom Mattsson, rakennustarkastusinsinööri Turku.

Hallituksen jäsenet:
Jukka Latokylä, johtava rakennustarkastaja Kaarina, Petri Ojanen, rakennustarkastaja Raisio, Ari Blomroos, rakennustarkastaja Lieto, Juha Kuokkanen, rakennustarkastaja Naantali, Greger Lindholm, valvontapäällikkö Kemiönsaari, Mika Pihlajaniemi, rakennustarkastaja Uusikaupunki, Reima Ojala, rakennustarkastaja Turku, Sanna Simonen, johtava rakennustarkastaja Parainen, Reima Rae, rakennusvalvonnan johtaja Salo ja Markku Aro, rakennustarkastaja Masku.

Varajäseniksi valittiin Petri Vastamäki, rakennustarkastaja Somero, Merja-Hannele Uusimäki, apulaisrakennustarkastaja Paimio ja Anssi Koskiahde, tarkastusinsinööri Turku.

Yhdistyksen sihteerinä toimii Vilho Vesterinen, Rusko.

Toiminta

Vuosi 2009

- Ohjausryhmän kokouspöytäkirjat ja liitteet

- Turun alueen rakennustarkastajien toimintapäivää vietettiin Maskun Linnavuoressa 2.9.2009. Ohjelmassa oli mm. ryhmäkilpailu, joka sisälsi puiden tunnistamista, lintujen bongausta, kanoottimelontaa ja jousiammuntaa. Päivän päätteeksi oli vielä saunomista ja ruokailu jälkiruokineen.

Arvovaltainen tuomarijoukko pisteytti ryhmien suoritukset, kokonaiskilpailun tulokset: I sija ryhmä 2, 24 pistettä, Reima Rae, Tarmo Rantanen, Unto Lötjönen, Leena Salmelainen; II sija ryhmä 1, 22 pistettä, Reijo Orrensalo, Jukka Niemeläinen, Ulla Helmisaari, Hellevi Kulmala; III sija ryhmä 3, 21 pistettä, Sanna Simonen, Amy Peltonen, Ari Blomroos, Juha Kuokkanen, Kai Kodisoja. Kiitokset osallistujille ja järjestäjille!

- Yhdistyksen säännöt, jäsenet ja jäsenkunnat (linkin alareunassa)

Vuosi 2010

- Ohjausryhmän kokouspöytäkirjat ja liitteet

Viimeinen julkaistu kokouspöytäkirja 9.12.2010, Salo.

Vuosi 2011

- Ohjausryhmän kokouspöytäkirjat ja liitteet

Viimeinen julkaistu kokouspöytäkirja ja liitteet 8.12.2011, Raisio.

Vuosi 2012

- Ohjausryhmän kokouspöytäkirjat ja liitteet

Viimeinen julkaistu kokouspöytäkirja ja liitteet 11.12.2012, Salo.

- Rakennustarkastusyhdistys RTY on nimennyt Turun kaupungin rakennustarkastusinsinöörin Tom Mattssonin kunniajäsenekseen 22.3.2012.

Vuosi 2013

- Ohjausryhmän kokouspöytäkirjat ja liitteet

Viimeinen julkaistu kokouspöytäkirja ja liitteet 29.1.2013, Lieto.

Koulutukset ja kokoukset

- Tietoiskun 8, rakentajien energia- ja ilmastoseminaari 8.5.2008, luentoaineisto

- Koulutusristeilyn 23-24.10.2008 esitykset

- Seminaarin 5.2.2009 esitykset

- Vuosikokous 5.2.2009

- Rakennustarkastajien ja pelastusviranomaisten kevätopintopäivän 11.3.2009 muistio

- Koulutus- ja tiedotustilaisuus: Rakennus- ja ympäristölautakunnan tehtävät 25.3.2009

- Kehitystyöseminaari, rakennusvalvonnan kehittäminen 18.11.2009

- Vuosikokous 11.2.2010

- Koulutusristeilyn 11-12.2.2010 esitykset

- Koulutusristeilyn 28-29.10.2010 esitys

- Vuosikokous 17.2.2011

- Koulutusristeilyn 17-18.2.2011 esitykset

- Koulutusristeilyn 24-25.11.2011 esitykset

- Vuosikokous 16.2.2012

- Koulutusristeilyn 16-17.2.2012 esitykset

- Tietoisku 10, energiamääräykset muuttuvat 19.4.2012

- Kesäretki 2012, Uusikaupunki, valokuvat

- Koulutusristeilyn 25-26.10.2012 esitykset

- Vuosikokous 14.2.2013

- Koulutusristeilyn 13-14.2.2013 esitykset

- Tietoisku 11, rakennus- ja ympäristölautakunnan tehtävät 14.3.2013

Ohjeet

- Turun alueen rakennustarkastajat ry, ohjeita yhteisiksi tulkinnoiksi 27.10.2008

- Turun alueen rakennustarkastajat ry, ohjeita yhteisiksi tulkinnoiksi, tulkintatyöryhmän esitys versio Y2 29.7.2009

- Turun alueen rakennustarkastajat ry, suosituksia yhteisiksi tulkinnoiksi, tulkintatyöryhmän esitys 5.11.2010

- Tart ry rakennusjärjestys- ja taksamallit

Tart ry kunnat 31.12.2009
Kävijälaskuri

Päivitetty 4.4.2013